Uusi tuttavuuteni on ”lämpökynä”, jonka avulla voidaan kiinnittää strasseja. Tällä kynällä on huomattavasti helpompaa kiinnittää strassit kuin liimalla. Eilisen oopperan Ovelan ketun jälkeen strassitus sujui muutenkin kuin tanssi, sillä tämä strassitus on ihana uusi luovuuden kohde. Onneksi on ihmisiä, jotka mieIellään ulkoistavat tämän tehtävän niille, jotka tekevät sen ilolla.
Muutama viikko sitten asiakas tuli luokseni puvun ja pussin kanssa. Hän oli ehdottomasti sitä miltä, että joku muu kuin hän strassittaa hänen tyttärensä kisapuvun. Asiakas oli hankkinut kaikki tarvikkeet valmiiksi lämpökynää myöden, joten tehtävä oli minulle melko helppo, mutta aikaa vievä. Olin saanut melko vapaamuotoiset ohjeet koristeluun, joten tämä oli myös positiivinen asia. Sain käyttää omaa harkintaa ja luovuutta koristeluun.
Puvun yläosa muodostui bolerosta ja topista. Sain ohjeeksi koristella erikoissomistein boleron etumuksen sekä hihansuut. Halusin käyttää melko suoria ja vinoja linjoja strassien kiinnityksessä, koska alaosan housuissa on salmiakkiruudutus. Pyöreät muodot jäivät käyttämättä. Keltaisia strasseja ripottelin kuin sadepisaroita ilman minkäänlaista järjestystä.
Housuosan vyötäröön tuli kiinnittää somisteet vyömäiseen muotoon. Isot näyttävät kivet sekä pienen pienet strassit sitoivat kuviot yhtenäiseen muotoon. Mielestäni yksinkertainen, mutta kaunis kuviointi onnistui hyvin. Olen erityisen tyytyväinen tähän koristelukokemukseen ja toivon saavani näitä lisää.
Melko herkullista työtä ja todellakin arjesta irroittavaa!