Pala Pariisia ja kevään odotusta

Käväisin helmikuussa lataamassa akkujani Pariisissa. Matka oli tyttöjen matka täynnä shoppailua, kulttuuria ja leivonnaisia. Helppo ja huoleton matkaseurue mukautui toistensa toiveisiin, joten jokainen matkalainen nautti varmasti matkastaan. Itselleni parasta antia oli ehdottomasti Orsayn taidemuseo. Taide ja kulttuuri ylipäätään innoittaa ja auttaa ajattelemaan luovasti työssä kuin työssä, siitä kiittäminen taiteilijoita.

  

Si-Ras Design-kevääni tulee olemaan melko työntäyteinen. Päiväni tosin täyttyvät vähän erilaisesta työstä kuin vapaa-aikani Si-Ras Designin parissa. Toki olen pystynyt ujuttamaan päivätyöhöni myös juhlamekkojen suunnittelua ja valmistusta, mutta tämä tapahtuu 12-vuotiaiden tyttöjen ohjaamisen merkeissä. Siinä vasta mekkotehdasta kerrakseen, mutta erittäin taitavaa ja innostunutta sellaista. Koko projekti alkoi yhteisestä matkasta kangaskauppaan. Siitä palautumiseen tarvittiin monta kuppia kahvia suosikki mukista.

  

Tänään aloitin aamuni ompelemalla asiakkaalleni terassikalusteiden suojapeitteen. Asiakkaan vanha peite oli auringon, tuulen ja sateen pieksämä, parhaat päivänsä nähnyt. Kangas oli alkujaankin melko ohutta, joten nyt haluttiinkin teettää edellistä laadukkaampi suoja. Tässä onnistuttiin ja asiakas sai samantien uuden suojan käyttöön kalusteilleen. 

Tänään taisi käynnistyä minun kevään suunnittelun ja toteutuksen flow!

Jätä kommentti