Muistelen viime kesää, kun ihailin rodojen ja syreenin kukintaa. Alku kesästä kukkivat puutarhan kasvit ovat mitä parhainta herkkua pitkän ja pimeän talven jälkeen. Rodot ovat jälleen nupussaan ja odotan niiden tämän vuoden värikylläistä kukoistusta.
Samalla kun rodot ja syreenit kukkivat, valmistin tyhjistä kahvinpapupusseista penaaleja. Tässä kuvia selatessa ajattelin, että tämänkin kierrätysaiheisen työn voin jakaa blogissani. Ehkä joku muukin innostuu tästä tekniikasta.
Alusi tarvitaan tietysti muutama tyhjä kahvipussi. Kahvipussit kannattaa pyyhkäistä kostealla liinalla, ennen kuin ne leikataan suikaleiksi. Jos oikein muistan, niin yhdestä pussista tuli 6 suikaletta. Leikkauksen jälkeen taitetaan suikale kolmeen osaan ja ommellaan tikkaukset reunoihin. Kun kaikki 24 suikaletta on ommeltu valmiiksi, voidaan ne pujotella korinpohjaksi keskenään. Pujottelua helpottaa, jos pohjan 12 suikaletta ommellaan päistä yhteen.
Pujottelun jälkeen piirretään tussilla pussin ympyrän muoto. Apuna voi käyttää vaikka ruokalautasta. Kun muoto on jäljennetty, niin tässä vaiheessa asetetaan penaalin taustakangas alle ja ommellaan tikkaus muodon mukaan. Tikkauksen jälkeen leikataan ompeleen ulkopuolelta ylimääräiset palat pois, jotta saadaan haluttu pyöreä muoto.
Penaalin vetoketjureunaan pitää ommella kanttaus. Kanttausnauha pitää olla vinoon leikattu sekä penaalin ympyrän kehän kanssa saman mittainen. Nauha ommellaan renkaaksi ja kiinnitetään reunaan. Reunakaitale on nelinkertainen valmiiseen leveyteen verrattuna ja se ommellaan kahdessa vaiheessa.
Lopuksi penaalin reunoihin ommellaan vetoketjun molemmat puolet. Vetoketju ommellaan päältä tikkaamalla. Näiden vaiheiden jälkeen puolikuun muotoinen penaali on valmis.
Tätä penaalia käyttäessä voi olla tyytyväinen pieneen ympäristötekoon!


