Joskus asiat vaan etenevät parhaalla mahdollisella tavalla kiireestä huolimatta. Niin kävi tämän tilaustyön kanssa. Ensimmäinen viesti mekkohuolesta taisi tulla muutama viikko sitten. Kankaat hankimme viime maanantaina ja itse mekon ompelin tänä aamuna.
Mekon helma oli täysi kellohelma. Koko mekko oli vuoritettu valkoisella satiinilla, eikä saumavaroja jäänyt näkyville. Mekko ommeltiin niin sanotusti pussiksi.

Jännittävintä koko prosessissa oli tietysti se, että valmiita kaavoja ei ollut, asiakas oli hyvin siro ja halusin tehdä mekon valmiiksi yhdillä mittauksilla. Kun yläosa oli valmis, päätin kaventaa sivuista vielä yhden sentin. Oli pakko luottaa mittanauhaan.

Muokkasin alkuperäisiä kaavoja täysin mututuntumalla, poistin ja lisäilin senttejä sen mukaan, mitä oletin olevan sopivaa. Kyseessä ei ollut täysi-ikäinen lady vaan nuori neiti. Kädentiet ovat pienemmät, kaula kapeampi ja lukuisia muita pikku yksityiskohtia.

Luonnollisesti yksillä mittauksilla ja kertatapaamisella valmistettu mekko aiheutti hieman ylimääräisiä sydämen tykytyksiä sovituksen kohdalla, mutta onneksi puku istui erinomaisesti. Ja kaikkein hienointa oli nähdä niin kaunis, aito ja luonnollinen hymy mekon kantajan kasvoilla.

Jo iltaan mennessä mekko löysi tiensä omistajansa ylle ja niin sekä mekon tekijä että kantaja saivat olla tyytyväisiä lopputulokseen!