Heinäkuussa sain tehtäväkseni ommella neljä esiliinaa hääjuhlan henkilökunnalle. Häitä vietetään kauniissa luonnonläheisessä maalaisromanttisessa ympäristössä, joten tuntui luontevalta ommella saman tyylisiä esiliinoja, joita lotat käyttivät. Käytin esiliinoissa asiakkaan vanhoja lakanakankaita sekä pitsejä. Vinkkinä muillekin vanhoista kankaista ompeleville, lakanakankaiden päät ja sivut ovat useinmiten vähiten kuluneita osia, joten niitä kannattaa hyödyntää ensin.
Kaksi esiliinoista on vaaleankeltaisia ja kaksi valkoista. Jokaisesta esiliinasta tulee omanlaisensa. Yhdessä hyödynnetään lakanassa ollutta kirjontaa, toisessa on pitsiä etumuksessa ja taskunsuissa, yhdessä olkaimissa. Malli on kuitenkin kaikissa sama. Helmaosa on pitkä, kiilamaisista osista ommeltu. Taskujen sivut ovat upotettu saumoihin. Olkaimet ovat leveät ja ne kiinnitetään ristikkäin napeilla esiliinan taakse vyötärönauhaan.
Mielestäni lottaesiliinat ovat selkeälinjaisia ja kauniita. Niissä ei ole mitään ylimääräistä ja toimivat varsin hyvin myös käytössä. Suomalaista kestävää suunnittelua ja muotoilua yli 50 vuoden takaa. Tosin minullakaan ei ollut varsinaisia lottaesiliinan kaavoja, joten pidin tätä mallia lähinnä esikuvana omalle esiliinan mallilleni.

